Reseptilaihdutusvalmisteet # Xenical

Reseptilaihdutusvalmisteet  # Xenical

Apteekissa myytävät laihdutusvalmisteet tuovat apua painonhallintaan silloin, kun muut laihdutusmenetelmät, kuten ruokavalion muokkaaminen ja liikunnan lisääminen eivät tunnu tepsivän, mutta painoa halutaan esimerkiksi terveydellisten syiden vuoksi saada pudotettua. Tässä jutussa tutustutaan Xenicaliin, joka on lääkärin määräämä reseptivalmiste painonpudotukseen.

Xenical on laihdutuslääke, joka on suunnattu ylipainon ja lihavuuden hoitoon henkilöillä, joilla on painon lisäksi muita sairastumisvaara lisääviä tekijöitä. Lääkkeen avulla pyritään pudottamaan painoa ja näin välttymään painon nousulta sekä useilta lihavuuteen ja ylipainoon yhteydessä olevilta liitännäissairauksilta, kuten uniapnealta, kantavien nivelten nivelrikolta sekä rasvamaksalta.

Lääkehoidon avulla pyritään tukemaan terveellisiä elämäntapoja sekä pysyvää painonpudotusta. Tämän vuoksi lääke yhdistetäänkin ravitsemuksellisesti monipuoliseen ja lievästi vähäkaloriseen ruokavalioon, josta saa päivittäin tarvittavat protetiinit, hiilihydraatit ja rasvat. Sen vaikuttava aine on orlistaatti. Lääke otetaan kapselin muodossa nesteen kera.

Lääkkeen vaikuttava aine orlistaatti vähentää rasvojen imeytymistä ohutsuolesta. Sen ansiosta energiamäärä, jonka syödystä ateriasta saa, vähenee. Käytännössä Xenicalin käyttäjä voi syödä aterian ilman, että kaikki sen rasvat imeytyisivät hänen elimistöönsä aiheuttaen painonnousua.

Xenicalia tulee aina käyttää lääkärin ohjeistuksen mukaan. Sitä käytettäessä ruokavalio kannattaa toteuttaa siten, että 30% saadusta energiamäärästä tulisi rasvoista. Xenicalin käytön yhteydessä hedelmiä ja vihanneksia suositellaan käytettäväksi runsaasti. Tavallisesti sitä otetaan juuri ennen rasvaa sisältävän aterian nauttimista tai viimeistään tunnin kuluttua siitä. Lääkettä otetaan yleensä pääaterioiden yhteydessä, mutta kuitenkin enintään kolme kertaa vuorokaudessa. Mikäli ateria jää väliin tai se ei sisällä lainkaan rasvaa, ei lääkettäkään pidä ottaa.

Koska Xenical estää rasvan imeytymistä suolistoon, poistuu imeytymätön rasva suolistosta ulosteen kautta. Tämä lisää ulosteiden rasvapitoisuutta. Ulosteiden rasvapitoisuus lisääntyy yleensä jo 24- 48 tunnin sisällä siitä, kun lääkeannos on otettu. Tämän vuoksi lääke voi aiheuttaa kiireellistä ulostamisen tarvetta, rasvaisia tai öljyisiä ulosteita, ilmavaivoja, rasvaisia ulostetahroja sekä ulosteen pidätyskyvyttömyyttä. Muita tuotteen mahdollisia haittavaikutuksia ovat muun muassa ahdistuneisuus, hengitys- ja virtsateiden tulehdukset, influenssa, väsymys, kuukautisten epäsäännöllisyys sekä diabeetikoilla hypoglykemia.

Lääke on tarkoitettu ylipainon tai lihavuuden hoitoon aikuisille, eikä sen käyttöä suositella lapsille. Lääkkeen käytöstä raskauden aikana on syytä neuvotella lääkärin kanssa. Imetyksen aikana lääkkeen käyttöä ei suositella lainkaan.

Lähteet:
www.terveyskirjasto.fi/xenical
http://www.ema.europa.eu/docs/fi_FI/document
www.yliopistonapteekki.fi
www.kaupahoito.fi/web/suositukset

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

five − 1 =

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Jatkamalla sivustolle hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää

Jotta sivustomme toimisi mahdollisimman käyttäjäystävällisesti käytämme evästeitä (ns. cookies). Jatkamalla sivustolle hyväksyt evästeiden käytön liikkuessasi sivustollamme.

Sulje