Kitosaani painonhallintavalmisteena

Kitosaani painonhallintavalmisteena

Kitosaani on perinteikäs ja monipuolinen tuote, jolla uskotaan olevan useita erilaisia hyötyjä terveyden ylläpitämiselle ja sairauksien hoidolle. Kitosaania valmistetaan käsittelemällä kitiiniä, jota esiintyy muun muassa tiettyjen meren elävien, kuten rapujen, hummerien ja äyriäisten kuorissa. Rakenteeltaan se on selluloosan kaltaista. Sitä on perinteisesti käytetty esimerkiksi crohnin taudin, verenpainetaudin, hammasvieritulehduksen, hyperlipidemian, munuaisten vajaatoiminnan sekä luonteeltaan kroonisen munuaissairauden hoidossa.

Näiden lisäksi kitosaanista uskotaan olevan hyötyä myös laihduttajille. Sen tehoa ylipainon hoidossa ja painon pudotuksen vauhdituksessa on myös tutkittu jonkin verran. Sen laihdutusta edistävä teho perustuu sen kykyyn sitoa rasvamolekyylejä suolistossa täten niiden imeytymistä ehkäisten. Siitä voi olla myös muuta hyötyä painonpudotusta tavoitteleville ja etenkin ylipainosta kärsiville, sillä sen todettiin useiden eri tutkimuksien meta-analyysissa laskevien lihavien henkilöiden kokonaiskolesterolin tasoa. Kitosaanin havaittiin samassa meta-analyysissä lisäksi laskevan sekä systolista että diastolista verenpainetta lihavilla henkilöillä. Painonpudottajan kannattaa käyttää kitosaania ja muita painon pudotusta edistäviä tuotteita kuurimaisesti noin kuukauden pituisina jaksoina ja keskenään vuorotellen. Tällöin elimistö ei totu erityisesti mihinkään niistä ja ne säilyttävät paremmin tehonsa.

Siitä, että kitosaanilla olisi haitallisia yhteisvaikutuksia tiettyjen lääkkeiden kanssa, ei ole tutkimusnäyttöä. Koska kitosaani on peräisin erilaisten äyriäisten ja meren elävien kuorista, on sen käyttämisen vasta-aiheena luonnollisestikin äyriäisallergia. Sen käyttöä tulee välttää erityisesti henkilöiden, joiden äyriäisten käytöstä on aiemmin seurannut vaikea anafylaktinen reaktio (vaarallinen allerginen reaktio).

Kitosaani kannattaa ottaa aina aterian yhteydessä. on suun kautta nautittavan ravintolisän muodossa yleisesti erittäin hyvin siedetty, mutta kuten muillakin lisäravinteilla tai ravintovalmisteilla, voi sen käytöllä olla tiettyjä haittavaikutuksia. Näistä tavallisimpia ovat maha- ja suolistokanavan ongelmat, kuten pahoinvointi, oksentelu, vatsan turpoaminen sekä suolen toiminnan hidastuminen.

Tutkimustietoja kitosaanin käytöstä raskaana ollessa tai imetettäessä ei juurikaan ole. Käytön uskotaan kuitenkin olevan turvallista, sillä kitosaanin imeytymismekanismin vuoksi sikiön ja imeväisen altistus jää todella pieneksi. Perussairauksista kärsivän tai säännöllistä lääkitystä käyttävän on kuitenkin suositeltavaa kääntyä lääkärin tai apteekkihenkilökunnan puoleen ennen tuotteen käytön aloittamista.

Verkkokaupastamme voit tilata c-vitamiinilla täydennettyjä luonnonmukaisia Ultra Chitosan & Vit C -rasvasiepparikapseleita.

Lähteet:
www.terveysportti.fi/terveysportti/herbal.koti
Vitamiinien, kivennäisaineiden, luonnonlääkkeiden parantavat voimat: Luontaistuotteet terveyden ja sairauksien hoidossa: Reader`s digest Ab 2001

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

5 × four =

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Jatkamalla sivustolle hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää

Jotta sivustomme toimisi mahdollisimman käyttäjäystävällisesti käytämme evästeitä (ns. cookies). Jatkamalla sivustolle hyväksyt evästeiden käytön liikkuessasi sivustollamme.

Sulje